Kansantuotteen viraltapano

LIIMATAINEN

30/10 1970

Ihastuneena shakkipelistä, niin kerrotaan, Intian muinainen hallitsija kehotti pelin keksijää itse ehdottamaan palkkionsa. Tämä pyysi muutamia vehnänjyviä, yhden jyvän pelilaudan ensimmäisestä ruudusta, kaksi toisesta, neljä kolmannesta, kahdeksan neljännestä ja niin edespäin aina kaksinkertaisen määrän seuraavasta ruudusta pelilaudan viimeiseen eli kuudenteenkymmenenteenneljänteen ruutuun saakka. Hallitsija ilomielin lupasi täyttää näin kohtuullisen pyynnön. Mutta kun ryhdyttiin laskemaan, paljonko vehnää pyynnön täyttämiseksi tarvittiin, havaittiin, että kaikki maailman pellot eivät vuosisatojenkaan kuluessa kykenisi tuottamaan sellaista määrää. Se oli viljavuori, jota ei tämä kansa ole nähnyt eikä tule koskaan näkemään. Yli 1000 kuutiokilometriä.

  Mitä tällä vertauksella on tekemistä kansantuotteen kanssa, paitsi, että ongelmana on viljavuori? Sitä, että kansantuotteen kasvun laskelmat johtavat helposti samankaltaisiin merkillisyyksiin.

  Jos kansantuotteen vuotuinen kasvuvauhti on 6 %, mikä on hyvä mutta ei poikkeuksellisen suuri kasvu, niin kansantuote tulee kaksinkertaiseksi 12 vuodessa.

  Kasvun vaikutus on verrattavissa edellä selostettuun viljapeliin shakkilaudalla. Viljapelissä siirtyminen ruudulta toiselle ja määrän kaksinkertaistuminen tapahtui mielikuvituksessa ilman ajan kulumista, tässä siirtyminen "ruudulta" toiselle, so. kansantuotteen kaksinkertaistuminen kestää 12 vuotta.

  Samaa vauhtia jatkaen kansantuote tulee nelinkertaiseksi 24 vuodessa, kahdeksankertaiseksi 36 vuodessa jne. Se olisi 75 vuoden kuluttua noin 80-kertainen. Tämä riittääkin. Ei kannata laskea, mitä se olisi shakkilaudan 64:nnen ruudun kohdalla. Vastaavalla rahamäärällä voisi luultavasti moneen kertaan paperoida maapallon.

  Mitä tämä merkitsee ansioihin nähden?

  Voimme olettaa, että henkilökohtainen ansio kasvaisi likimain samassa suhteessa kuin kansantulo, vaikka kansantulon lisäys henkilöä kohti on väestön samanaikaisen kasvun vuoksi hieman pienempi. Jos kasvuvauhti olisi em. 6 %, niin se, joka nyt ansaitsee 5000 mk eli kilon kultaa vuodessa, ansaitsisi 75 vuoden kuluttua 400 000 mk eli painonsa kultaa vuodessa. Sievä ansio.

  Perin merkillisiä nämä luvut ovat, jos tarkastelemme pitempiä ajanjaksoja, esim. kasvua 2000 vuoden kautena, Rooman suuruuden päivistä meidän aikaamme. Edellä selostettua 6 %:n laskelmaa ei kannata suorittaa, koska tulos olisi mieletön. Ajatelkaamme siis, että kansantuotteen keskimääräinen kasvu olisi paljon pienempi, sanokaamme sellainen, että kansantuote tulisi kaksinkertaiseksi 100 vuodessa. Tämä vastaisi noin 0,7 %:n keskimääräistä vuotuiskasvua. Nykypäivän mittapuiden mukaan semmoinen kasvu olisi melkeinpä kurjistumista. Miespolven kuluessa ei voisi huomata juuri mitään paranemista. Mutta tämänkin kasvuvauhdin mukaan kansantuote olisi Rooman ajoista meidän päiviimme tullut miljoonakertaiseksi.

  Luku vaikuttaa mielettömältä. Mutta ei ehkä sitä ole, jos oletamme, että kasvu on "levinnyt" laajalle alueelle. Se osa väestöä, joka ennen ansaitsi mitättömän vähän, ansaitsee nyt merkittäviä summia. Tuloerot tasoittuvat. Suuret tulot eivät ole voineet kasvaa kansantulon oletetun kasvun suhteessa. Jos näet senaattorit Rooman suuruuden aikana ansaitsivat miljoonia, heitä vastaavien ja määrältään lukuisampien ihmisten Euroopassa pitäisi nyt ansaita vuodessa kymmeniä miljardeja. Näin ei ole edes Amerikassa. Kansantulon lisäys on enenevässä määrin tullut niiden osaksi, jotka vanhan Rooman tilastoissa olisivat olleet lähes nollan ansaitsijoita, jos kansantuote todella on tullut miljoonakertaiseksi.

  Lyhyen ajanjakson kuluessa tällaiset laskelmat näkyvät antavan järkeviä tuloksia. Viimeisten 50 vuoden aikana Suomen kansantulo lienee kasvanut jotain 4 %:n vuosivauhtia. (Sellainen vauhti nostaisi kansantuotteemme parissa sadassa vuodessa 2000-kertaiseksi.) Kasvun vaikutukset voimme nähdä ympärillämme. Ero itsenäisyyden alkuvuosien ja tämän päivän välillä on suuri. Koko ajan tuloerot ovat vähentyneet, myös Koiviston hallituksen aikana, vaikka päinvastaista on väitetty.

  Nykyinen nopean kasvun aika on nähtävästi harvinaisia poikkeuksia ihmiskunnan historiassa. Historia näkyy pääasiallisesti pysyvän paikallaan. On pitkiä tasaisuuden kausia ja välillä joitakin portaittaisia nousuja, joskus laskujakin. Konservatiivisuus nielee auttamatta edistyksen. Tarkastimme mitä tahansa piirrettä, jonka kasvu voidaan luvuin mitata, tulos on sama. Näkyvä kasvu korkoa korolle voi jatkua vain lyhyitä aikoja. Vallitsevana pitemmän ajan kuluessa on tasaisuus, samana pysyminen. Inflaatio syö rahan. Tässä on kysymyksessä toinen ja syvempi, arvojen inflaatio.

  Ehkä samana pysyminen onkin juuri sitä rappeutumista, jonka kouluhistoriat osoittivat muinaisen Bysantin kohtaloksi. Saavutettuaan suuruutensa ajan se koulukirjojen mukaan alkoi rappeutua. Rappeutui ja rappeutui 800 vuotta. Merkillistä, että pysyi koossa, vieläpä pystyi maailmalle osoittamaan rahan, jonka arvo koko tämän ajan säilyi vakaana. Ei meillä olisi mitään sellaista rappeutumista vastaan.

  Kansantuoteasiassa meitä on aina kiusannut alussa mainittu viljapelin esimerkki. Emme ole voineet kuvitella, mistä kaivettaisiin kaikki se kulta, joka riittäisi mittaamaan edes parinsadan vuoden aikana yhä nousevan kansantuotteen. Sen vuoksi olemme joltisellakin tyydytyksellä havainneet, että meitä maineikkaampi taloustieteilijä amerikkalainen John Kenneth Galbraith piti äskettäin Japanissa esitelmän, jossa hän pani kansantuotteen viralta edistyksen mittana. Hän totesi laskelmien perusteet sekalaisiksi, eritasoisia ja runsaasti toissijaisia arvoja sisältäviksi. Suurten valtojen suuret kansantuotteen nousut ovat silmiinpistävästi sattuneet yhteen suurten varustelukustannusten kanssa. On pakko tottua pieniin, ehkä aivan olemattomiin kansantuotteen lisäyksiin.

  Meillä lienee melkoisesti sellaisia lakisääteisiä menoja, jotka voidaan maksaa vain kansantuotteen lisääntymisen ansiosta. Kun kansantuotteen kasvu lakkaa ehkä havaitaan yhteiskunnan eläneen entisen huijarin tavoin, joka maksoi suuria osinkoja yhtiönsä osakkaille yhä kasvavan osakasmäärän uusista sijoituksista, kunnes eräänä päivänä osakkaiden määrä lakkasi lisääntymästä, huijaus paljastui ja firma teki konkurssin. Pää tuli vetävän käteen, kuten politiikassa ilmeikkäästi sanotaan.

  Ehkä olisi paikallaan, kansantuotteen nousun sijaan, etsiä vähitellen jokin muu edistyksen mitta.